Profiili
Historia
Osaaminen
Arvot
Laatu
Referenssit
Rekrytointi
Industry insight

 

Lataa ARD:n yritysesite pdf

 


Vuonna 1987 Kone Oy:n palveluksessa mikroprosessorien soveltamisessa hisseihin ja muihin siirtolaitteisiin pioneerityön tehneet henkilöt perustivat työtä jatkamaan ARD-Technology Oy:n. Yritys oli ensimmäisiä elektroniikan tuotekehityspalveluiden ja erityisesti sulauttettujen ratkaisujen tarjoajia, jonka painopiste oli ohjelmoinnissa.

1980-luvun loppuun asti toimistomme sijaitsi Helsingin Munkkiniemessä. Tällöin saimme ensimmäiset asiakkaamme Kone Oy:n lisäksi ja verkostoitunut toimintatapamme alkoi tulla tunnetuksi ja hyväksytyksi asiakasyritystemme keskuudessa.

1990-luvun alusta lähtien toimistomme ovat sijainneet Vantaan Myyrmäessä ja Hyvinkäällä. Selvittyämme 1990-luvun alun lamasta seurasi yrityksemme kasvun kausi työntekijöiden määrän noustessa kymmenestä kahteenkymmeneen. Kasvu perustui uusilta toimialoilta saatuihin asiakkaisiin.

2000-luvulla yrityksemme toiminta on ollut vakiintunutta ja tuloksellista. Olemme havainneet elektroniikkatuotteiden elinkaaripalvelu-konseptin tarpeen ja lähteneet kehittämään sitä - ensimmäiset asiakassopimukset on jo tehty. Sulautetun ARD-EP ohjelmistoalustan kehittäminen projekteista saadun kokemuksemme ja teknologian kehitysaskelien pohjalta on toinen tulevaisuuteen tähtäävä investointimme.

© 2005 ARD-Technology Oy, Myyrmäentie 2 B, 01600 Vantaa - Tel. +358 9 504 1020, FAX +358 9 5041 0211